Kategoria: Aiemmat Viikkotapaamiset
Kiinnostaako työpajatoiminta? Maanantain 15.8. viikkotapaamisessa kerrotaan Helsingin työllistämistoiminnasta ja työpajoista.
Paikalla ovat edustajat Pakilan työkeskuksesta, Avotyötoiminnasta sekä Uusix-verstaalta.
Tapaaminen alkaa klo 14.00 Tervetuloa mukaan!
Paikalla Anne Hyvärinen Pakilan Työkeskuksesta, Arja Taimiaho Avotyötoiminnasta
ja Kirsi Talasmäki Uusix-verstaalta
Tervetuloa!
Näyttelijä Kati Outinen vierailee HeTyssä
HeTyn viikkotapaamisessa vierailee ensi maanantaina 23.5. näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Kati Outinen. Hänet tunnetaan muun muassa useista päärooleistaan Aki Kaurismäen elokuvissa kuten Tulitikkutehtaan tyttö (1990), Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Mies vailla menneisyyttä (2002). Hän on toiminut myös Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina 2002–2013 ja vuodesta 2018 lähtien Kajaanin runoviikon taiteellisena johtajana.
Kati Outinen on ollut myös työttömänä. Kuinka hän selvisi tästä elämäntilanteesta ja työllisti itse itsensä? Muun muassa näistä asioista ja kirjoittamastaan elämäkerrastaan Niin lähelle kuin muistan (2021) Kati Outinen kertoo HeTyn viikkotapaamisessa.
Tilaisuus alkaa HeTyssä (Suvilahdenkatu 6) klo 13.00.
Tilaisuudessa on ilmainen kahvitarjoilu.
Tervetuloa!
Mikä Tatsi?
Tatsi eli Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys ry on työttömien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Järjestämme tukitoimintaa ja koulutusta työttömille, osallistumme tapahtumiin, tuotamme tietoa ja rakennamme uusia toimintamalleja hankkeiden kautta.
Autamme työnhaussa, tuemme työllistymistä ja edistämme työttömien ja työttömyysuhan alla olevien osallisuutta yhteiskunnassa. Teemme yhteistyötä eri sektorien toimijoiden kanssa. Vuosittain julkaisemme työttömille suunnattua Tatsi-lehteä.
Työministeri Haatainen vierailee HeTyssä 21.3.2022
Työministeri Tuula Haatainen vierailee HeTyssä maanantaina 21.3.2022 klo 13-14.15
Paikalla ovat ministerin lisäksi mm.:
Työministerin erityisavustaja Iiris Niinikoski
Yksikön päällikkö Jarkko Tonttila, Uudenmaan ELY-keskus
Johtaja Minna Helenius, Uudenmaan TE-toimisto
Palvelujohtaja Mika Salo, Uudenmaan TE-toimisto, Yritys- ja rekrytointipalvelut
Palvelujohtaja Sirpa Lukkala, Uudenmaan TE-toimisto, Työmarkkinoiden kohtaantoa edistävät palvelut
Viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen, Uudenmaan TE-toimisto
Ministeri Haatainen toivoo erityisesti tapaavansa työttömiä. Tilaisuuden vetäjänä toimii Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.
Tule paikan päälle kuulemaan ja esittämään kysymyksiä ministerille!
Tilaisuutta voi myös seurata suorana oheisen linkin kautta:
https://us02web.zoom.us/j/81282451668
Meeting ID: 812 8245 1668
Kalliolan setlementti maanantaina 7.3. klo 13
Kalliolan Setlementti tulee kertomaan Jatkumoita-hankkeesta ja sen tarjoamista palveluista työnhakijoille. Hankkeen kohderyhmänä on yli 55-vuotiaat. Tarjolla on kursseja, sekä räätälöityjä työkokeilu- ja palkkatukipaikkoja.
Tervetuloa kuulolle!
Viikkotapaaminen 28.2.2022
Psykiatri, pasifisti ja kansalaisaktivisti Ilkka Taipale tulee kertomaan Työkyvyttömät eläkkeelle -hankkeesta (ja ehkä vähän myös aiheen vierestä).
Ilkka on paikalla HeTyn tiloissa (Sörnäisten rantatie 31) maanantaina 28.2. klo 13 alkaen.
Tilaisuuteen voi osallistua sekä paikan päällä että etänä.
Mukaan pääset tästä Zoom-linkistä:
https://us04web.zoom.us/j/769755470?pwd=UE5iS3FkOU93Z1ZXVWYweUthN2dRQT09
Meeting ID: 769 755 470, Salasana: 508072
Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!
VIIKKOTAPAAMINEN MA 13.12.2021 KLO 13.00
Maanantaina 13.12.2021 klo 13.00 Helsingin Työkanavan Viikkotapaamisessa vieraaksemme saapuu Tarja Koivumäki, Työraiteet – seurakunnat työllistymisen tukena -hanke, Helsingin seurakuntayhtymä.
TYÖRAITEET – VALMENNUSTA KOHTI KOULUTUSTA JA TYÖELÄMÄÄ.
Voit osallistua Viikkotapaamiseen myös etänä Zoomin kautta.
Mukaan pääset tästä Zoom-linkistä:
https://us04web.zoom.us/j/769755470?pwd=UE5iS3FkOU93Z1ZXVWYweUthN2dRQT09
Meeting ID: 769 755 470, Salasana: 508072
Tervetuloa!
Helsingin Työkanava, Sörnäisten rantatie 31 (sisäänkäynti Suvilahdenkadun kautta).
Viikkotapaaminen ma 29.11.2021 klo 13.00 – Ville Kopra, valtiosihteeri TEM
Maanantaina 29.11.2021 klo 13.00 Helsingin Työkanavan Viikkotapaamisessa vieraaksemme saapuu valtiosihteeri Ville Kopra työ-ja elinkeinoministeriöstä TEM.
Aiheena uusi Työkanava Oy sekä muut ajankohtaiset asiat.
Huonontuneen koronatilanteen vuoksi Ville Kopra osallistuu tilaisuuteen etänä Teams sovelluksen kautta.
Viikkotapaamisessa on mahdollisuus myös nähdä tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Tarjolla kahvia ja teetä. Tilaisuudessa on vahva kasvomaskisuositus. Voimassa oleva koronapassi vaaditaan vierailijoilta. Tämä koskee HeTyssä vierailevia esim. ryhmiin osallistuvia tai lounaskahvilassa vierailevia henkilöitä. Tämä ei koske HeTyn työntekijöitä eikä työkokeilussa olevia henkilöitä.
Voit osallistua Viikkotapaamiseen myös etänä Zoomin kautta.
Mukaan pääset tästä Zoom-linkistä:
https://us04web.zoom.us/j/769755470?pwd=UE5iS3FkOU93Z1ZXVWYweUthN2dRQT09
Meeting ID: 769 755 470, Salasana: 508072
Tervetuloa!
Helsingin Työkanava, Sörnäisten rantatie 31 (sisäänkäynti Suvilahdenkadun kautta).
Viikkotapaaminen ma 15.11.2021 klo 13.00 – Kalliola
Maanantaina 15.11.2021 klo 13.00 Helsingin Työkanavan Viikkotapaamisessa vieraaksemme saapuu Kalliola ry:n Naapuruustalo Pasilan yhteisökoordinaattori Heidi Swanljung.